Lauantai-ilta Op.24-1 |
土曜の晩に |
Vasta,luulen paimenpojat karjan kotiin toivat. Yli vetten kirkonkellot sunnuntaita soivat. Aaltoo laiho tähkäpäinen, henkii tuuli lauha, suvisen tienoon yllä lepää sunnuntainen rauha. Päivä hiljaa metsän taakse laskee ruskoon kullan, maasta hengitys se nousee nuoren mustan mullan. Näin minä kerran kuolla tahdon, hiljaa niinkuin tuuli, katsoen kauas taivaan ruskoon onnen hymyssä huuli, sammuvan päivän siunatessa kultaviljamaita, kellojen kaukaa soittaessa suurta sunnuntaita. |
さて 私は思う 羊飼いの少年たちが 家畜を小屋に連れ帰る頃だと 水の上では 教会の鐘が 日曜日の到来を告げる 麦の穂は静かに揺れている 穏やかな風に吹かれて 夏の大地は懐に安らでいる 日曜日の安息の 太陽は静かに森の向こうに沈み 滴らせるのだ 金の雫を 大地は吐息を立ち昇らせる 若く 黒い土の ならば私も死んで行こう 時がくれば 静かに 風のように 彼方の空を見つめながら 幸せに唇をほほえませて その日が祝福されるのならば 黄金の穀物に 彼方からの鐘の音に 偉大なる日曜日の |
( 2017.08.06 藤井宏行 )